Ajankohtaisten IPR-asioiden äärellä Helsinki IP Summitissa

11.10.2023

IPR University Center järjesti kaksipäiväisen Helsinki IP Summit -konferenssin 4.–5. lokakuuta 2023 kongressihotelli Paasitornissa. IP Summitissa kuultiin yli 60 puheenvuoroa ajankohtaisista IPR-ilmiöistä. Keskeisinä teemoina tapahtumassa olivat erityisesti tekoäly, yhdistetty patenttituomioistuin (UPC) sekä IPR-strategiat.

Kongressihotelli Paasitorni täyttyi lokakuun ensimmäisellä viikolla sadoista IPR-ammattilaisista, opiskelijoista sekä muista IPR-asioista ja -ilmiöistä kiinnostuneista. Kahden päivän IP Summitin aikana kuultiin yli 60 mielenkiintoista ja innostavaa puheenvuoroa huippuasiantuntijoilta ympäri maailman. Ohjelmassa oli mm. puheita ajankohtaisista IPR-ilmiöistä, yritysten IP-onnistumistarinoita sekä paneelikeskusteluja.

Puheenvuoron tapahtumassa piti myös Papula-Nevinpatin eurooppapatenttiasiamies Matti Brax. Matti kertoi esityksessään kokemuksiaan videon välityksellä käydyistä suullisista käsittelyistä Euroopan patenttiviraston EPO:n toimielimissä.

Tapahtuman keynote-puheenvuoron piti ensimmäisenä päivänä futuristi Elina Hiltunen, joka jakoi ajatuksiaan teknologian vaikutuksesta tulevaisuuteemme. Toisena päivänä tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala kertoi, miten hallitus aikoo edistää tutkimusta, kehitystä ja innovaatiotoimintaa uudella hallituskaudella.

Keskeisinä teemoina tekoäly, yhdistetty patenttituomioistuin ja IPR-strategiat

Tapahtuman keskeisinä teemoina erottuivat erityisesti tekoäly, yhdistetty patenttituomioistuin (UPC) sekä IPR-strategiat. Tekoälystä käydyt keskustelut tapahtumassa muistuttivat siitä, että tekoäly ei ole jotain, mikä muuttaa maailmaa ”sitten joskus”, vaan se on täällä jo nyt ja meidän on opittava hyödyntämään sitä.

Esityksiä pidettiin muun muassa eri tavoista hyödyntää tekoälyä, siihen liittyvästä sääntelystä sekä esimerkiksi tekoälyn eettisyydestä. Keskustelua käytiin myös tekoälyn haasteista, kuten sen tuottaman tiedon luotettavuudesta ja tekijänoikeusriskeistä.

UPC avasi ovensa 1.6.2023 vuosikymmenten odotuksen jälkeen, ja kuulimme patenttiammattilaisten kokemuksia UPC:n alun jälkeen sekä siihen liittyvää statistiikkaa. UPC on tähän mennessä saanut käsiteltäväkseen noin 50 kannetta, ja se antoi ensimmäiset päätöksensä elokuussa. Myös UPC:n Helsingin paikallisjaosto järjesti ensimmäisen suullisen käsittelynsä hiljattain syyskuussa.

Brändin tehokas suojaaminen ja IPR-strategia osaksi yritysten toimintasuunnitelmaa

Minua kiinnostivat tapahtumassa erityisesti brändin suojaamiseen ja IPR-strategiaan liittyvät teemat, joten osallistuin useisiin näitä aiheita käsitteleviin keskusteluihin tekoäly- ja UPC-aiheiden lisäksi. Kävin kuuntelemassa muun muassa Origin by Oceanin yritystarinan, jossa korostui hyvän IPR-strategian merkitys yrityksen toimintasuunnitelman keskiössä.

Tärkein oppi keskustelusta oli se, että jokaisen aloittelevan yrityksen ja kasvuyrityksen kannattaa alusta asti tunnistaa ja pitää mielessä, mitä, miten ja miksi IPR:ää suojataan.

Asianajotoimisto Dottirin Rasheka Scott ja Sofia Wang toivat puheenvuoroissaan esiin, kuinka tärkeässä roolissa brändi voi olla myös luovilla aloilla, esimerkiksi artistilla. Esimerkkinä he käyttivät muun muassa ilmiömäiseen suosioon Uuden Musiikin Kilpailun ja Euroviisujen kautta nousseen Käärijän brändiä.

Käärijän brändistä monen mieleen jääneitä elementtejä ovat ainakin neonvihreä väri ja 90-luvultakin tuttu ”pottatukka”, jotka molemmat näkyivät runsaasti katukuvassa Suomessa viime keväänä Käärijän ansiosta. On mahdoton ennustaa, millaisista ilmiöistä tulee vastaavia viraalihittejä kuin Käärijästä, mutta oppina Scottin ja Wangin puheenvuorosta jäi, että luovillakin aloilla suosioon kannattaa varautua etukäteen suojaamalla brändin olennaisia tekijöitä. Mitä aiemmin suojataan, sitä parempi.

Lisäksi tapahtumassa käsiteltiin muun muassa EU:n lainsäädäntöhankkeita, IPR:ien lisensointia, liikesalaisuuksien suojaamista sekä digitaalista muotia ja sen suhdetta EU-tekijänoikeuteen.

Mieleeni jäivät erityisesti käytännön kokemukset ja vinkit brändin tehokkaaseen suojaamiseen sekä IPR-strategian kehittämiseen. Jäin myös pohtimaan, miten voisin itse hyödyntää tehokkaammin tekoälyä – ja huomasin, että käytän sitä jo arjessani monin eri tavoin, vaikka en ole erityisemmin edes ajatellut asiaa. Tekoäly on todellakin jo vakiintunut osaksi arkeamme, ja sen käyttö kasvaa jatkuvasti eri elämänalueilla.

Helsinki IP Summit tarjosi varmasti jokaiselle uutta ajateltavaa ja mukavia kohtaamisia. Tapahtuma järjestetään Helsingissä kahden vuoden välein, joten seuraava IP Summit järjestetään taas syksyllä 2025.

Kirjoittaja: Peppina Iivonen, IP Coordinator, Papula-Nevinpat

Ajankohtaista

Patenttisuojaus digiaikana

Lue Laura Huhdanmäen blogista patenttisuojan haasteista ja eduista digiaikana, jossa teknologia kehittyy nopeasti ja ylittää kansalliset rajat.

Worklife at Papula-Nevinpat: Laura Virkkunen

Laura Virkkunen vastaa asiakkaidemme domain-portfolioista ja niihin liittyvistä toimenpiteistä. Lue lisää Lauran uratarinasta.

Tiivistelmä IPR-webinaarisarjasta “Patenttien loukkaustilanteet – Milloin tarvitset patenttiasiamiehen apua?” 

Webinaarisarjan tiivistelmäartikkelissa opit, mitä tehdä epäillylle patenttiloukkaukselle, miten erottaa oikeat varoituskirjeet huijausyrityksistä, mitä taktiikoita lisenssineuvotteluissa käytetään ja mitä huomioida patenttioikeudenkäyntiin liittyen.

Euroopan patenttivirasto (European Patent Office, EPO) on julkaissut vuosittaiset patentointitilastonsa

Euroopan Patenttivirasto (European Patent Office, EPO) on julkaissut vuosittaiset patentointitilastonsa, lue eurooppapatenttiasiamies Jukka Korhosen kommentit.