Blogisarja osa III: Tiesitkö tämän patenteista?

8.10.2021

Patentin saamisen edellytyksenä: keksinnöllisyys

Blogisarjassani selvennän selkokielellä IPR:n (Intellectual Property Rights) käsitteitä, erityisesti patenttien osalta, ja tuon esille ajankohtaisia IPR-aiheita.

Jokainen blogisarjan osa tulee olemaan lyhyt. Blogin ehtii lukemaan parissa minuutissa, vaikkapa perjantain iltapäiväkahvin ääressä. Uskon, että moni oppii uutta, ja se onkin yksi blogini tarkoitus.

Otan mielelläni vastaan kysymyksiä, kommentteja ja ehdotuksia aiheista!

Keksinnöllisyys ja siihen liittyvät erikoistilanteet

Edellisissä julkaisuissani käsittelin uutuutta. Tässä osassa käsittelen keksinnöllisyyttä.

Jotta keksinnöstä voidaan myöntää patentti, keksinnön pitää olla uusi ja erottava olennaisesti jo tunnetusta tekniikasta, eli sen on oltava keksinnöllinen. Keksinnöllinen tarkoittaa patenttialalla sitä, että alan ammattilaiselle ei olisi ollut ilmeistä päätyä ratkaisemaan keksinnön eroavien piirteiden aikaansaamia vaikutuksia käyttämällä lähtökohtana lähintä tekniikan tasoa.

1. Jos esimerkiksi keksintö käsittää ajoneuvon pinnan värjäämisen keltaisella maalilla (= eroava piirre) ja tämä maalattu ajoneuvo lämpenee todella hyvin auringon säteilyn ansiosta (= vaikutus), niin onko aikaisempi julkaisu, joka käsittää maalattuja autoja (= lähin tekniikan taso) ja jossa on esitetty musta maali, jolla on sama mutta huonompi vaikutus (= alhaisempi lämpeneminen), keksinnöllisyyseste? Vastaus on ei, koska alan ammattilaiselle ei olisi ollut ilmeistä vaihtaa mustaa maalia keltaiseen maaliin, sillä yleinen käsitys alalla on, että musta maali lämmittää esineitä paremmin kuin keltainen maali.

Toisessa esimerkissä keksintö koskee pumppua, joka eroaa tunnetuista pumpuista ainoastaan siten, että sen käyttövoima saadaan sähkömoottorin sijaan hydraulimoottorista. Koska keksintö eroaa tunnetusta tekniikasta ainoastaan siltä osin, että siinä käytetään tunnettuja vastineita (sähkö- vs. hydraulimoottori), keksintö on ilmeinen eikä keksinnöllinen.

2. Tiesitkö, että uusi keksintö saa olla ilmeinen, jos siitä kirjoitettu patenttihakemus on jätetty ennen kun aikaisempi Suomessa jätetty patenttihakemus on julkaistu? Sen sijaan tämä Suomessa aikaisemmin jätetty patenttihakemus, vaikka se on vielä salainen, voi koitua uutuudenesteeksi tälle myöhemmälle keksinnölle. Eli keksinnön pitää olla uusi, mutta sen ei aina tarvitse olla keksinnöllinen, jotta keksinnöstä myönnetään patentti.

3. Kun tarkastellaan keksinnöllisyyttä, alan ammattilainen on keskivertoammattimies, ei alan huippuspesialisti. Hänet voidaan siis rinnastaa tavalliseen käytännön harjoittajaan, joka tietää tunnetun tekniikan. Alan ammattilainen voi myös olla ryhmä ihmisiä.

Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli voin olla avuksi keksintösi suojaamisessa.

Ajankohtaista

Peppina Iivonen läpäisi tavaramerkkiasiamiestutkinnon

Lämpimät onnittelumme Peppina Iivoselle tavaramerkkiasiamiestutkinnon suorittamisesta!

Vahvista kilpailuetuasi IPR-strategialla

Hyvin suunniteltu ja liiketoimintastrategiaan kytketty IPR-strategia tukee tehokkaita ja johdonmukaisia päätöksiä yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi immateriaalioikeuksien avulla. 

Papula-Nevinpat is thrilled to continue its partnership as the IPR partner for ESA BIC Finland

Papula-Nevinpat is pleased to continue as the ESA BIC Finland program's intellectual property rights (IPR) partner.

Tavaramerkin ja toiminimen erot – mitä sinun tulisi tietää?

Lue Peppina Iivosen blogi tavaramerkin ja toiminimen keskeisisitä eroista.