Innovaatiosetelin haku avautuu 8.1.2018 – kriteerimuutoksia

4.1.2018

Innovaatioseteliä voi jälleen hakea 8.1.2018 lähtien. Business Finlandin innovaatiosetelirahoitusta voidaan käyttää innovaatiotoimintaan liittyvien palveluiden hankkimiseen, kuten IPR-palveluihin.

Innovaatioseteli voidaan 8.1.2018 alkaen myöntää yritykselle, jonka Rating Alfa on vähintään A (aiemmin A+). Jatkossa ei myöskään edellytetä, että yritys olisi toiminut vähintään yhden tilikauden ajan. Näillä muutoksilla houkutellaan lisää uusia yrityksiä innovaatiotoiminnan piiriin.

Tutustu tästä IPR-palvelupaketteihimme, jotka ovat ostettavissa Business Finlandin innovaatiosetelillä. Voimme räätälöidä sinulle myös oman yksilöllisen IPR-palvelupaketin ja kertoa samalla myös muista julkisista rahoituksista innovaatiotoimintasi kehittämiseen.

Innovaatioseteli on erinomainen rahoitusmuoto yrityksille, jotka haluavat lisätä osaamistaan innovaatiotoiminnan vahvistamisessa ja hyödyntämisessä sekä kilpailukyvyn parantamisessa.

Innovaatiosetelirahoituksen hakeminen on helppoa ja selkeätä, ja päätös saadaan jopa viikossa. Setelin arvo on 6 200 euroa (5 000 + alv.), ja sillä voi hankkia Papula-Nevinpatin IPR-palvelupaketin. Seteli on voimassa puoli vuotta sen myöntämisestä, ja setelikokeilu jatkuu aina vuoden 2019 loppuun saakka.

Ole yhteydessä meihin, jotta voimme yhdessä keskustella yrityksesi innovaatioiden tehokkaasta hyödyntämisestä: Folke Johansson, patenttiosaston johtaja, folke.johansson@papula-nevinpat.com tai soita patenttitiiminvetäjälle (Jukka Korhonen, Tomi KonkonenSatu Lehesranta), puh. (09) 348 0060.

Innovaatiosetelin haku avautuu 8.1.2018 – kriteerimuutoksia

Patenttiasiamies

Hakuaika alkaa: 07.09.2023 09:00 - Hakuaika päättyy: 30.09.2023 23:59

Patenttiasiamiestrainee

Hakuaika alkaa: 07.09.2023 08:00 - Hakuaika päättyy: 30.09.2023 23:59