Uutta liiketoimintaa kasvun ja kansainvälistymisen kautta tavoittelevat mikro- ja pk-yritykset voivat hakea Tekesin innovaatioseteliä. Tekesin innovaatiosetelirahoitusta voidaan käyttää innovaatiotoimintaan liittyvien palveluiden hankkimiseen, kuten IPR-palveluihin.
Tutustu tästä uusiin IPR-palvelupaketteihimme, jotka ovat ostettavissa Tekesin innovaatiosetelillä. Voimme tarvittaessa räätälöidä sinulle myös oman yksilöllisen IPR-palvelupaketin ja kertoa samalla myös muista julkisista rahoituksista innovaatiotoimintasi kehittämiseen.
Innovaatioseteli on erinomainen rahoitusmuoto yrityksille, jotka haluavat lisätä osaamistaan innovaatiotoiminnan vahvistamisessa ja hyödyntämisessä sekä kilpailukyvyn parantamisessa.
Innovaatiosetelirahoituksen hakeminen on helppoa ja selkeätä, ja päätös saadaan jopa viikossa. Setelin arvo on 6 200 euroa (5 000 + alv.), ja sillä voi hankkia Papula-Nevinpatin IPR-palvelupaketin. Seteli on voimassa puoli vuotta sen myöntämisestä, ja setelikokeilu jatkuu aina vuoden 2019 loppuun saakka.
Ole yhteydessä meihin, jotta voimme yhdessä keskustella yrityksesi innovaatioiden tehokkaasta hyödyntämisestä: Folke Johansson, patenttiosaston johtaja, folke.johansson@papula-nevinpat.com.