Markku Simmelvuo Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry:n uusi puheenjohtaja ja Folke Johansson etiikkakomitean jäsen 1.1.2017 alkaen

23.1.2017

Papula-Nevinpatin toimitusjohtaja, eurooppapatenttiasiamies Markku Simmelvuo on nimitetty Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry:n puheenjohtajaksi 1.1.2017 alkaen. Puheenjohtajan toimikausi on yksi kalenterivuosi, ja sama henkilö voi toimia puheenjohtajana enintään neljä kautta peräkkäin.

”Otan tehtävän ja haasteen innolla vastaan. Alalla tapahtuu kansainvälisestikin paljon ja haluan kiinnittää erityisesti huomiota suomalaisten IPR-palveluiden myyntiin myös ulkomaille”, sanoo Markku Simmelvuo.

Lisäksi Papula-Nevinpatin patenttiosaston johtaja Folke Johansson on nimitetty Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry:n etiikkakomitean varsinaiseksi jäseneksi. Etiikkakomitean jäsenen toimikausi on kolme kalenterivuotta. Ennen nimitystään etiikkakomitean jäseneksi, Folke toimi yhdistyksen puheenjohtajana kolme vuotta.

”Markun ottaessa nyt ohjakset käsiinsä Papula-Nevinpatin panostus Suomen Patenttiasiamiesyhdistyksen toimintaan jatkuu. Pidämme tärkeänä osallistua aktiivisesti alamme yhdistyksen kehittämiseen ja siten edistää Suomen patenttiosaamista ja koko IPR-alaa”, toteaa Folke Johansson.

 

Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry

Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry on teollisoikeuksien ammattilaisten yhdistys, joka perustettiin vuonna 1928.

Yhdistyksen sääntöjen mukaisesti alan ammattilaisena pidetään akateemisen loppututkinnon suorittanutta henkilöä, joka päätoimisesti vähintään kuuden vuoden ajan on toiminut yksityisessä toimistossa ja edustanut sekä konsultoinut päämiehiä patentteihin, tavaramerkkeihin, hyödyllisyysmalleihin ja malleihin liittyvissä asioissa. Vasta tämän kuuden vuoden ammatillisen kokemuksen saavutettuaan henkilöllä on mahdollisuus päästä yhdistyksen jäseneksi.

Ammatillisilla pätevyysvaatimuksilla pyritään takaamaan, että Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry:n jäsenet ovat kokeneita ja päteviä asiamiehiä, jotka parhaalla mahdollisella tavalla valvovat toimeksiantajiensa etuja ja noudattavat toiminnassaan hyvää ammattietiikkaa.

Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry:n toimii jäsenten yhteisenä foorumina valvoen jäsenkuntansa yleistä ammattietua ja edistäen jäsentoimistojen välistä yhteistyötä. Immateriaalioikeuksien kehittämiseksi yhdistys on tiiviissä vuorovaikutuksessa eri viranomaisten kanssa.

Yhdysside 70 muun maan vastaaviin alan ammattilaisiin on vuonna 1906 perustettu alan kansainvälinen järjestö FICPI (Féderation Internationale des Conseils en Propriété Industrielle). FICPI:n jäsenyyden kautta Suomen patenttiasiamiesyhdistys ry on mukana tarkkailijana ja neuvonantajana monilla kansainvälisillä foorumeilla.

http://www.spay.fi/

Ajankohtaista

Epätavanomaiset tavaramerkit luovat yrityksille innovatiivisia tapoja erottautua

Epätavanomaiset tavaramerkit tarjoavat yrityksille uusia ja innovatiivisia tapoja erottua kilpailijoista ja luoda vahvempia tunnesiteitä kuluttajiin. Lue lisää Lotta Ahovaaran blogista.

Worklife at Papula-Nevinpat: Ellenetta Jestoi

Lue uratarinasta, mikä inspiroi tavaramerkkiasinatuntija Ellenetta Jestoita työssään.

Luksushajuvesien uudelleenpakkaaminen – uhka vai mahdollisuus? 

Maailmalla suosittu bisnesmalli – hajuvesien uudelleenpakkaaminen ja niin kutsuttujen dekanttien (engl. decant) eli näytepullojen myynti – on rantautunut myös Suomeen. Ilmiöön liittyy kuitenkin epäselvyyksiä esimerkiksi tavaramerkkioikeuksien, hygienian ja tuoteturvallisuuden suhteen.

Papula-Nevinpatin kesäharjoittelijat tuovat uutta energiaa ja jatkuvuutta

Tänä kesänä Papula-Nevinpat on jälleen toivottanut tervetulleeksi monta lahjakasta kesäharjoittelijaa, jotka ovat rikastuttaneet Papula-Nevinpatin IPR-asiantuntijatiimejä uusilla ideoilla ja energialla.