Muuttuuko rinnakkaistuonti täysin lailliseksi Venäjällä?

1.2.2018

Kysymys rinnakkaistuonnin laillisuudesta on ollut jo pitkään auki Venäjällä.

Tähän asti rinnakkaistuonti on katsottu laittomaksi, mutta vuonna 2017 Venäjän oikeuselimet ovat alkaneet antaa toisenlaisia päätöksiä. Ensimmäiseksi Venäjän kilpailuviranomainen FAS (Federal Antimonopoly Service) antoi varoituksen Daimler AG, Renault, KYB Corporation ja YD-Diagnostics-yhtiöille. FAS:n mukaan nämä yhtiöt, jotka eivät ole suostuneet hyväksymään tavaroiden rinnakkaistuontia, rajoittavat kilpailua ja rikkovat kilpailulainsäädäntöä. FAS:n varoitus perustui valtuuttamattoman maahantuojan tekemään pyyntöön.

KYB Corporation valitti kuitenkin varoituksesta Moskovan kauppatuomioistuimeen. Tuomioistuin antoi 13.12.2017 päätöksen, joka oli samoilla linjoilla FAS:n kanssa. Tuomioistuimen mukaan tavaroiden rinnakkaistuonti ei aiheuta minkäänlaista sekaannusta tai uhkaa yleistä etua vastaan. Lisäksi päätöksessä todettiin, että yhtiöiden toimet eivät perustu rehellisyyden, kohtuullisuuden tai tasapuolisuuden periaatteisiin ja ovat yleisesti vastoin niin yksilön oikeuksia, kollektiivisia oikeuksia kuin julkisiakin oikeuksia sekä tavaroiden liikkumiseen osallistuvien toimijoiden lainmukaista etua ja näin ollen edesauttavat epäreilun kilpailuasetelman syntymistä. KYB Corporation on valittanut myös tästä tuomioistuimen päätöksestä.

Kysymys rinnakkaistuonnista on tällä hetkellä myös Venäjän perustuslakituomioistuimen käsiteltävänä. Lopullinen vastaus rinnakkaistuonnin laillisuuteen voidaan saada jo lähitulevaisuudessa, kun tuomioistuimet antavat päätöksensä.

Kerromme lisää asiasta tilanteen kehittyessä. Lisätietoja antaa tavaramerkkilakimiehemme Annikki Hämäläinen.

 

Ajankohtaista

Ukraina palauttaa normaaliolojen säännöt immateriaalioikeuksissa – mitä se tarkoittaa?

Ukrainan teollisoikeuksiin liittyvässä sääntelyssä tapahtuu merkittävä muutos. Ukrainan parlamentti hyväksyi 16. huhtikuuta 2025 uuden lain, joka kumoaa vuonna 2022 voimaan tulleet poikkeukselliset sodanajan immateriaalioikeussäännökset.

Yksinoikeudella: Brändien illallinen -illallistapahtuma huipensi Suuri brändipäivä -tilaisuuden 

Keskuskauppakamari ja IPR-toimisto Papula-Nevinpat järjestivät yhteistyössä illallistapahtuman Yksinoikeudella: Brändien illallinen tiistaina 6.5.2025.

Worklife at Papula-Nevinpat: Lisa Gawriyski

Lue patenttiasiantuntijamme Lisa Gawriyskin ajatuksia patenttiasiamiehen työstä ja mikä siitä tekee kiehtovan!