
Papula-Nevinpatin Markku Simmelvuo valittiin vuoden 2017 IPR-henkilöksi
Papula-Nevinpatin toimitusjohtaja Markku Simmelvuo valittiin vuoden 2017 IPR-henkilöksi perjantaina 26.1.2018 Helsingissä pidetyssä IPR University Centerin järjestämässä IPR Gaalassa.
Palkinnosta päättäneen raadin perusteluina olivat Markun aktiivinen ja innovatiivinen ote Papula-Nevinpatin johtamisessa, yleisesti positiivisen hengen luominen koko IPR-alalle sekä hänen laaja-alainen näkökulmansa ja tietotaitonsa koko alalta.
Erityisesti nostettiin esille Markun aktiivinen ja pitkäjänteinen osallistuminen sekä kansallisten että kansainvälisten alamme järjestöjen kuten AIPPIn (International Association for the Protection of Intellectual Property), Suomen teollisoikeudellisen yhdistyksen ja Suomen Patenttiasiamiesyhdistyksen toimintaan. Markku on myös nopealla toimeen tarttumisella ja innostuneella asenteellaan osallistunut merkittävästi IPR-alan yhtenäistämiseen sekä tiedon jakamiseen.
”Nöyränä otan vastaan nimityksen vuoden IPR-henkilöksi. Haluan kiittää koko IPR-yhteisöä, raatia ja IPR University Centeriä myös IPR Gaalan järjestämisestä. Ja kiitos kuuluu myös koko Papula-Nevinpatin henkilökunnalle – yhdessä osaavien ammattilaisten kanssa on hienoa tehdä töitä. Jatkakaamme kaikki hyvää yhteistyötämme alamme edistämiseksi!”, iloitsee ja kommentoi Markku Simmelvuo.
Uusimmat uutiset
- Worklife at Papula-Nevinpat: Charlotta Weber
- Worklife at Papula-Nevinpat: Minerva Kauma
- Sellusta polymeeriksi: Näin Woodly on suojannut biomuovi-innovaationsa patenteilla
- What in the World?! – Tavaramerkkioikeudet ulkoavaruudessa
- Yhtenäispatenttijärjestelmä astuu voimaan 1.6.2023 – 17 maata yhdellä patentilla