Patentointi on viestintää

Keinotekoisesti yhdeksi virkkeeksi pakotetut, normaalikielelle vieraita määritelmiä vilisevät patenttivaatimukset eivät välttämättä tuo ensimmäisenä mieleen hyvän viestinnän perusoppeja. Briljantti kirjallinen ilmaisu ei myöskään liene ensimmäinen vaikutelma keksijällä, joka ei tunnista patenttihakemuksesta keksintöään.

Epäselvyys, ammattislangi tai vaikea luettavuus eivät toki ole patenteissakaan itsetarkoitus. Ei ole mitään syytä, miksi ei patenttikielessä voisi ja tulekin pyrkiä hyvään ja selkeään ilmaisuun. Patenttien oikeuksia luovasta luonteesta kuitenkin seuraa, että patentilla suojattavan ratkaisun kuvaamiseen hakemuksissa ja patenteissa käytetty kieli ja ilmaisutapa on pakostakin jokseenkin erityislaatuista. Patenttiasiamiehen laatimaa hakemusta tai patenttia ymmärtäneekin sujuvimmin toinen patenttiasiamies tai patentointiin muuten perehtynyt asiantuntija. Toisaalta eri hakemusprosessit muodostavat loppumattoman sääntöviidakon, jonka yksityiskohtia patenttiasiamiehetkin opettelevat läpi koko uransa.

Kaikilla patentoivilla yrityksillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta omaan patenttiorganisaatioon ja siten talon sisäiseen patenttiasiantuntemukseen. Patenttikielen ja –prosessien erityisluonne asettaa tämän vuoksi haasteita patenttiasiamiehen ja hänen asiakkaansa väliselle yhteistyölle. Jos hakemus tai patentti taikka kansainväliset patenttilakitekstit eivät tarjoa yhteisellä kielellä laadittuja, kummankin osapuolen helposti ymmärtämiä esityksiä siitä, mitä ollaan suojaamassa ja miten suojaaminen käytännössä etenee, niin miten varmistetaan, että suojataan juuri keksijän ja hakijan tarkoittama keksintö? Tai se, että patenttihakemuksen käsittelyvaiheessa tehtävien muokkausten jälkeenkin suojapiiri on hakijan tuotteiden kannalta tarkoituksenmukainen? Tai se, että hakemusprosessissa valitaan kussakin vaiheessa hakijan liiketoiminnan kannalta tehokkain etenemisvaihtoehto?

Ainoastaan riittävällä ja ymmärrettävällä viestinnällä asiamiehen ja hakijan välillä.

Puutteellinen viestintä voi pahimmillaan johtaa esimerkiksi tilanteeseen, jossa hakijalle selviää vasta vuosien kuluttua, että patentti ei suojaakaan sitä, mikä oli hakijan käsitys. Tai että suojaa ei olekaan mahdollista enää saada siinä maassa, johon hakijan oli tarkoitus jatkossa toimintaansa laajentaa. Jos tällainen selviää vaiheessa, jossa hakija vuosikausia hakuprosessin kustannuksia ja patentin ylläpitomaksuja maksettuaan lopulta haluaisi käyttää patenttioikeuttaan kieltämällä kilpailijaa hyödyntämästä keksintöään, voi usko koko patenttijärjestelmään olla koetuksella.

Kenellä sitten on vastuu asiat selvittävästä viestinnästä? Eikö ensi sijassa sillä osapuolella, joka myy palveluitaan alansa asiantuntijana?

Vastuunsa on toki asiakkaallakin. On keksijän ja hakijan tehtävä kertoa asiamiehelle hakemuksen laadinnassa ja käsittelyssä tarvittavat tiedot keksinnöstä ja sen toteutustavoista erilaisissa tuotteissa, samoin kuin tuntemistaan kilpailijoiden käyttämistä ratkaisuista sekä siitä, missä päin maailmaa liiketoimintaa keksinnön ympärillä harjoitetaan. On helppoa pilata keksinnön suojausmahdollisuudet jo alkumetreillä esimerkiksi jättämällä jokin tiedossa oleva, keksinnölle läheinen tunnettu ratkaisu kertomatta. Juuri tuo ratkaisu voi estää patentin saamisen, mikä olisi ehkä voitu välttää määrittelemällä keksintö vain hieman eri tavalla, kyseinen ratkaisu huomioiden. Asiamieheltä voi myös salata keksinnön toiminnan kannalta keskeisen yksityiskohdan, jotteivät kilpailijat kykenisi keksintöä hakemuksen tai patentin perusteella käyttämään. Tällöin patentin saaminen kaatuu keksinnön puutteelliseen selostukseen.

Asiakkaankin hallussa olevan tiedon osalta on patenttiasiamiehen toiminnalla suuri merkitys. On asiamiehen ammattitaitoa osata tehdä oikeat kysymykset oikeissa vaiheissa sekä perustella kysymysten ja valintojen merkitys.  Rautainenkaan patenttijuridiikan, patentointiprosessien yksityiskohtien ja tekniikan osaaminen ei tee patenttiasiamiehestä alansa huippua, jos kyky tai halu riittävään ja ymmärrettävään viestintään asiakkaan kanssa puuttuu. Päinvastoin, juuri viestinnässä patenttiasiamiehen ja patentointia itse vain rajoitetusti tuntevan hakijan tai keksijän välillä vasta toden teolla mitataan patenttiasiamiehen työn laatu ja arvo asiakkaalle.