Suomen uuden tavaramerkkilain keskeisimmät muutokset

21.5.2019

Suomen uusi tavaramerkkilaki tuli voimaan 1.5.2019. Uuden lain tarkoitus on modernisoida tavaramerkkejä koskevaa sääntelyä sekä muun muassa saattaa kansallisesti voimaan EU:n tavaramerkkidirektiivi.  Alle olemme nostaneet  muutaman keskeisen lakimuutoksen.

Tavara- ja palveluluokituksen täsmentäminen

Uuden lain myötä vanhojen tavaramerkkien tavara- ja palveluluetteloiden tulkinta tulee merkittävästi muuttumaan. Tästä syystä ennen 1.1.2014 haettujen tavaramerkkien luokituksen täsmentäminen voi tulla ajankohtaiseksi, mikäli näitä on haettu esimerkiksi Nizzan luokituksen mukaisella luokkaotsikolla.

Aiemmin (ennen 1.10.2012 haetut merkit) luokkaotsikko tai luokan numero on riittänyt siihen, että rekisteröinnin on katsottu kattavan kaikki kyseisen luokan tavarat tai palvelut. Ajalla 1.10.2012–31.12.2013 haettuihin merkkeihin puolestaan oli mahdollista sisällyttää erillinen ilmoitus siitä, että merkki kattaa kaikki tavarat/palvelut, jotka sisältyvät kyseiseen luokkaan Nizzan luokituksen aakkosellisessa luettelossa. Jatkossa myös vanhojen rekisteröintien katsotaan siirtymäkauden jälkeen kattavan vain luettelossa nimenomaisesti mainitut tavarat ja palvelut.

Näiden merkkien tavaraluetteloa kannattaa näin ollen päivittää, mikäli sen tulisi esimerkiksi luokkaotsikon lisäksi sisältää muitakin tavaroita tai palveluja kyseisestä luokasta. Tätä varten Patentti- ja rekisterihallitukselle on tehtävä täsmennyspyyntö viimeistään merkin seuraavana uudistuspäivänä.

Esimerkiksi luokan 35 luokkaotsikko ”mainonta; liikkeenjohto; yrityshallinto; toimistotehtävät” ei uuden tulkinnan mukaisesti enää kata vähittäismyyntipalveluita, ellei tätä erikseen täsmennetä vanhoihin rekisteröinteihin. Mikäli täsmennysmahdollisuus koskee teidän merkkiänne, muistutamme tästä merkkiänne koskevan uudistustiedustelun yhteydessä.

Tavaramerkkien esittämistapa

Luokituksen lisäksi uusi laki tuo mukanaan muutoksia liittyen muun muassa tavaramerkkien esittämiseen rekisterissä. Jatkossa merkkiä ei ole hakemuksessa välttämätöntä esittää graafisesti, kunhan esitystapa on muuten riittävän selkeä, täsmällinen ja ymmärrettävä. Muutos tulee käytännössä helpottamaan esimerkiksi erilaisten liikkuvien merkkien ja äänimerkkien esittämistä.

Lisäksi aiemman käytännön mukaisesti mustavalkoisten merkkien on katsottu kattavan merkin kaikki värimuunnokset. Uuden lain myötä mustavalkoisena esitetyn merkin katsotaan kuitenkin kattavan merkin ainoastaan mustavalkoisessa muodossa. Tämä tulkinta ei silti ulotu ennen lain voimaantuloa haettuihin mustavalkoisiin merkkeihin, joiden katsotaan edelleen kattavan kaikki värimuunnokset.

Suosittelemme merkin suojaamista nimenomaan siinä muodossa, jossa sitä käytetään. Tämä on tärkeää myös siitä syystä, että oman merkin käytön voi joutua osoittamaan esimerkiksi väitemenettelyssä tai mahdollisessa käyttämättömyyteen perustuvassa kumoamisprosessissa. Jos merkkiin on tullut muutoksia, uudelle versiolle saattaa olla tarpeen hakea erikseen suojaa yksinoikeuden säilymisen varmistamiseksi.

Autamme mielellämme kaikissa uutta tavaramerkkilakia koskevissa asioissa. Ota yhteyttä tavaramerkkiasiantuntijoihimme!

Ajankohtaista

Epätavanomaiset tavaramerkit luovat yrityksille innovatiivisia tapoja erottautua

Epätavanomaiset tavaramerkit tarjoavat yrityksille uusia ja innovatiivisia tapoja erottua kilpailijoista ja luoda vahvempia tunnesiteitä kuluttajiin. Lue lisää Lotta Ahovaaran blogista.

Worklife at Papula-Nevinpat: Ellenetta Jestoi

Lue uratarinasta, mikä inspiroi tavaramerkkiasinatuntija Ellenetta Jestoita työssään.

Luksushajuvesien uudelleenpakkaaminen – uhka vai mahdollisuus? 

Maailmalla suosittu bisnesmalli – hajuvesien uudelleenpakkaaminen ja niin kutsuttujen dekanttien (engl. decant) eli näytepullojen myynti – on rantautunut myös Suomeen. Ilmiöön liittyy kuitenkin epäselvyyksiä esimerkiksi tavaramerkkioikeuksien, hygienian ja tuoteturvallisuuden suhteen.

Papula-Nevinpatin kesäharjoittelijat tuovat uutta energiaa ja jatkuvuutta

Tänä kesänä Papula-Nevinpat on jälleen toivottanut tervetulleeksi monta lahjakasta kesäharjoittelijaa, jotka ovat rikastuttaneet Papula-Nevinpatin IPR-asiantuntijatiimejä uusilla ideoilla ja energialla.