Jenni Isokangas

Worklife at Papula-Nevinpat: Jenni Isokangas

Meillä on innostunut ja motivoitunut työilmapiiri!

Millainen koulutus- ja työtausta sinulla on?

Valmistuin Haaga-Heliasta tradenomiksi vuonna 2004 ja aloitin kesätyöt Nokiassa patenttiassistenttina samana keväänä. Työskentelin Nokia Siemens Networksilla vuoden 2010 loppuun saakka, minkä jälkeen jäin äitiyslomalle.

Papula-Nevinpatissa aloitin vuoden 2012 alussa – 10 vuotta sitten. Täällä olen saanut ilokseni toimia erilaisissa rooleissa. Aloitin vastaavana patenttiassistenttina idän patenttiosastolla, ja työtehtäviini kuuluivat patenttiassistentin tehtävät, assistenttiprosessin kehitys sekä idän patenttiassistenttitiimin vetäminen. Tällä hetkellä työskentelen uuden toiminnanohjausjärjestelmämme kehitystehtävissä.

Mitä teet nykyisessä roolissasi ja minkälainen on tyypillinen päiväsi?

Nykyisessä roolissani vastaan siitä, että patentinhakuprosessi saadaan vietyä läpi uudessa järjestelmässämme, eli että meillä on asiaankuuluva määräpäivävalvonta ja sisäinen valvonta paikallaan. Määräpäivävalvonta perustuu patenttivirastojen antamiin virallisiin määräpäiviin, joihin mennessä toimenpiteisiin pitää vastata, ja meidän sisäinen valvontamme puolestaan rakentuu näiden virallisten määräpäivien ympärille erilaisten toimenpiteiden muodossa.

Toteutan ja testaan määräpäivävalvontaan liittyviä moduuleja, jotka koostuvat viraston määräpäivistä ja meidän sisäisistä määräpäivistämme.

Työtehtäviini kuuluvat myös järjestelmätestaus sekä uusimpana tehtävänä tavaramerkin hakuprosessin tuominen uuteen järjestelmäämme. Oleellinen osa toimenkuvaani on määräpäivämoduulien ja patentinhakuprosessiin liittyvien kirjepohjien jatkokehityksen suunnittelu uudessa järjestelmässä.

Minkälaisten kollegoiden parissa teet töitä?

On hienoa työskennellä huippukollegoiden parissa. Meillä on innostunut ja motivoitunut työilmapiiri, ja me kaikki odotamme jo toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoa.

Mikä on parasta työssäsi tällä hetkellä?

On todella mielenkiintoista työskennellä eri aihealueiden asiantuntijoiden kanssa. Järjestelmä on ainutlaatuinen. Omassa työssäni tämä näkyy etenkin prosessin ohjauksen automatisoinnissa.  Uudessa järjestelmässä pystymme myös integroimaan tehokkaammin asiakkaan ohjeistuksia sisäiseen prosessiimme. Uudessa järjestelmässämme on huikeasti potentiaalia!

Mikä on ollut mieleenpainuvinta tähän mennessä urallasi?

Hyvän yhteistyön tuloksena saavutetut päätökset ja ratkaisut asioihin. Tämä on onnistunut, koska ympärillä on paljon osaavia ja asialleen omistautuneita kollegoja, kuten esimerkiksi ammattitaitoinen assistenttitiimimme.

Minkälainen henkilö viihtyisi roolissasi?

Henkilö, joka tykkää ratkoa ongelmia, innostuu kehitystyöstä ja on kiinnostunut oppimaan järjestelmän teknisempää puolta.

 

Tiimi

Projektitiimi

Mitä osaamisalueita aiot kehittää seuraavaksi uraasi ajatellen?

Seuraavaksi haluaisin oppia ymmärtämään tavaramerkin hakuprosessia syvemmin. Miten prosessi etenee tavaramerkkihakemuksen jättämisestä virastoon aina siihen saakka kunnes se rekisteröidään tavaramerkiksi, ja mitä erilaisia toimenpiteitä hakemuksen jätön ja rekisteröinnin väliin mahtuu. Hakuprosessin ymmärtäminen on oleellista nyt kun viemme tavaramerkin hakuprosessin uuteen toiminnanohjausjärjestelmään.

Miten huolehdit hyvinvoinnistasi?

Nautin lenkkeilystä, pyöräilystä ja hiihtämisestä. Myös jooga on minulle tärkeä harrastus.

Mitä et tiennyt Jennistä

Olen Ranska-fani! Vietin opiskeluaikana vuoden Ranskan Alpeilla ja olen ollut kahteen otteeseen töissä Ranskassa: lukion jälkeen Euro Disneyllä ja opiskeluaikana tein työharjoittelun kulttuuri-instituutissa Pariisissa. Jospa tänä vuonna pääsisi muutaman vuoden tauon jälkeen tekemään matkan Pariisiin!

Ajankohtaista

Worklife at Papula-Nevinpat: Lisa Gawriyski

Lue patenttiasiantuntijamme Lisa Gawriyskin ajatuksia patenttiasiamiehen työstä ja mikä siitä tekee kiehtovan!

Worklife at Papula-Nevinpat: Tiina Kostian

IP-lakimiehemme Tiina Kostian kertoo IPR-urastaan ja mikä hänen työssään on parasta tällä hetkellä.

Valvotko tavaramerkkiäsi?

Miten varmistat, että brändisi säilyy vahvana pitkään? Lue vinkit Pauliina Heinen blogista.

Peppina Iivonen läpäisi tavaramerkkiasiamiestutkinnon

Lämpimät onnittelumme Peppina Iivoselle tavaramerkkiasiamiestutkinnon suorittamisesta!