Katja Väinöläinen

Worklife at Papula-Nevinpat: Katja Väinöläinen

Arvostan sitä, kuinka Papula-Nevinpatissa tehdään jatkuvasti työtä sen eteen, että kaikilla työntekijöillämme olisi turvallinen olo.

Millainen koulutus- ja työtausta sinulla on?

Valmistuin tradenomiksi vuonna 2010. Aloitin heti opintojeni jälkeen Papula-Nevinpatin tavaramerkkiosastolla, aluksi assistenttitehtävissä, myöhemmin laskutusasiantuntijana. Jatkoin opintojani työn ohessa ja valmistuin ylemmäksi tradenomiksi (MBA) vuonna 2019. Tällä hetkellä toimin tavaramerkkiasiantuntijan roolissa.

Mitä teet nykyisessä roolissasi ja minkälainen on tyypillinen päiväsi?

Autan asiakkaitamme ongelmatilanteissa, joita syntyy tavaramerkkien rekisteröintiprosessissa – näitä ovat mm.  väli- ja hylkäyspäätökset, väitteet, valitukset sekä erilaiset riitakeissit. Lisäksi avustan kotimaisia asiakkaitamme IPR-tukien hakemisessa.

Minkälaisten kollegoiden/asiakkaiden/projektien parissa teet töitä?

Meillä on pieni mutta tehokas asiantuntijatiimi, josta löytyy laajaa osaamista. Meillä on asiakkaita ympäri maailmaa, ja toimeksiannot ovat hyvinkin monipuolisia, yksittäisistä tavaramerkeistä aina suuriin tavaramerkkiportfolioihin.

Mikä on parasta työssäsi tällä hetkellä?

Minusta on palkitsevaa nähdä, kun asiakkaan rekisteröintiprosessi saadaan maaliin ja tavaramerkki rekisteröidään.

Mikä on ollut mieleenpainuvinta tähän mennessä urallasi?

Viimeisten vuosien tapahtumat ovat mullistaneet koko maailmaa ja myös meidän alaamme. Arvostan sitä, kuinka Papula-Nevinpatissa tehdään jatkuvasti työtä sen eteen, että kaikilla työntekijöillämme olisi turvallinen olo.

Minkälainen henkilö viihtyisi roolissasi?

Utelias, analyyttinen ja itseohjautuva – tässä työssä on oleellista tiedon kerääminen eri lähteistä parhaan strategian löytämiseksi asiakkaamme eduksi.

Tiimi

Tavaramerkkiosasto

Nuoruuden haaveammattini

Vaatesuunnittelija

Miten pidät ammattitaitoasi yllä?

Seuraan aina mielenkiinnolla, mitä tunnetuista brändeistä ja niiden IPR-strategiasta kirjoitetaan mediassa. Lisäksi olen panostanut verkostoitumiseen ja vapaaehtoistoimintaan – ja vaikutan myös toista vuotta Helsingin Nuorkauppakamarin hallituksessa.

Miten huolehdit hyvinvoinnistasi?

Yritän käydä juoksulenkillä säännöllisesti, toisinaan jopa lounastauolla. Meillä on toimitusjohtajamme perustama juoksuryhmä, josta löytyy lenkkiseuraa ja kannustusta.

Mitä et tiennyt minusta

Hyppäsin tandem-hypyn, jotta voittaisin korkeanpaikan kammon. Nyt kun tiedän, miltä taivaalta putoaminen tuntuu, kammo vain paheni!

Minua inspiroi

Matkustaminen on koko perheeni rakas harrastus. Uusia paikkoja on pakko nähdä, jotta mieli pysyy virkeänä.

Ajankohtaista

Worklife at Papula-Nevinpat: Lisa Gawriyski

Lue patenttiasiantuntijamme Lisa Gawriyskin ajatuksia patenttiasiamiehen työstä ja mikä siitä tekee kiehtovan!

Worklife at Papula-Nevinpat: Tiina Kostian

IP-lakimiehemme Tiina Kostian kertoo IPR-urastaan ja mikä hänen työssään on parasta tällä hetkellä.

Valvotko tavaramerkkiäsi?

Miten varmistat, että brändisi säilyy vahvana pitkään? Lue vinkit Pauliina Heinen blogista.

Peppina Iivonen läpäisi tavaramerkkiasiamiestutkinnon

Lämpimät onnittelumme Peppina Iivoselle tavaramerkkiasiamiestutkinnon suorittamisesta!