Lisa Gawriyski

Worklife at Papula-Nevinpat: Lisa Gawriyski

Pidän siitä, että voin auttaa suomalaista innovaatiota, tiedettä ja teknologiaa siirtymään maailman markkinoille.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Opiskelin yliopistolla ensisijaisesti bioinformatiikkaa ja bioteknologiaa. Valmistuin tohtoriksi vuonna 2023, noin kuukausi sen jälkeen, kun aloitin työt Papula-Nevinpatilla. Väitöskirjatyöni keskittyi ihmisen varhaisalkion geenejä ohjaavien proteiinien tutkimukseen, pääosin käyttäen massaspektrometriaa ja erinäisiä sekvensointimenetelmiä.

Pääsin tutkimusurani aikana myös osallistumaan laajasti muuhun biolääketieteen perustutkimukseen. Tätä ennen olen työskennellyt mm. ohjelmoijana.

Tohtoritutkintoni aikana urakurssilla eräs nykyinen kollega esitteli patenttiasiamiehen ammattia niin mukaansatempaavalla ja mielenkiintoisella tavalla, että päätin hakea patenttiasiamiehen hommiin. Pian lähetinkin Papula-Nevinpatiin avoimen hakemuksen, joka otettiin vastaan mielenkiinnolla.

Kurssilla annetun kuvauksen mukaan asiamiehen työ olisi sitä, että joka päivä pääsee tutustumaan syvällisesti uuteen ja vaihtuvaan oman alan tekniikkaan ja tutkimukseen. Kuvaus oli totta – saan töissäni patenttiasiantuntijana tutustua moneen eri kemian alan tekniikkaan.

Kun yksi hakemus kirjoitetaan tai välipäätösvastine lähetetään, toinen tulee pöydälle ja pääsee taas tutustumaan kokonaan erilaiseen teknologiaan. Mitä en osannut arvata hakiessani oli se, miten paljon pitäisin sanamuotojen pohtimisesta tai nasevien kumoavien kommenttien keksimisestä vastineisiin.

Tieteen ja lain yhdistäminen on minulle erittäin mielenkiintoinen haaste ja pidän siitä, miten tieteen ymmärrys, juridinen ajattelu ja strategia yhdistyvät työssäni. Työni mahdollistaa ja jopa vaatii elinikäistä opiskelua.

Minkälaisten kollegoiden ja projektien parissa teet töitä?

Toimin ensisijaisesti Kemian tiimissä yhdessä kokeneiden kemistien kanssa. Tiimi on ottanut minut ilolla vastaan. Osaamistani DNA:n, RNA:n, proteiinien, laskennallisten menetelmien, sekvensoinnin ja massaspektrometrian kanssa kaivattiin Papula-Nevinpatissa, koska laskennallisia biolääketieteen menetelmiä patentoidaan joka vuosi runsaammin.

Useimmiten toimeksiantoni ovat tulleet yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta, mutta myös pieniltä startupeilta. Tyypillinen työpäiväni käsittää esimerkiksi patenttihakemuksien kirjoittamista, asiakasviestintää ja viranomaispäätösten raportointia asiakkaille.

En aloittaessani tiennyt mitään patenttilaista, vaan minua koulutetaan ammattiin Papula-Nevinpatilla. Minulla on mentori, joka opastaa minua, käyn kursseilla ja opiskelen itsenäisesti. Lain oppiminen on ollut mielenkiintoista ja vaatinut minulta uusien näkökulmien omaksumista.

Mistä innostut työssäsi?

Työssäni innostaa eniten uuden oppiminen ja ongelmanratkaisu. Pidän siitä, että voin auttaa suomalaista innovaatiota, tiedettä ja teknologiaa siirtymään maailman markkinoille.

Minkälainen henkilö viihtyisi roolissasi?

Työmme vaatii analyyttisyyttä, kriittisyyttä ja tarkkuutta, mutta myös luovuutta, uteliaisuutta ja tiimityötaitoja. Teemme töitä itsenäisesti, mutta saamme myös tukea. Työmme sopii ihmiselle, joka nauttii itsenäisestä työstä, mutta haluaa myös sparrata kollegoiden kanssa ja nauttii haasteista ja ajatuksesta elinikäisestä opiskelusta. Koska teemme työtä niin laajasti eri tekniikoiden kanssa, oppiminen tuskin koskaan loppuu.

Tiimi

Kemia ja prosessiteknologia

Nuoruuden haaveammatti

Ratsupoliisi

Mitä osaamisalueita aiot kehittää seuraavaksi uraasi ajatellen?

Nyt valmistaudun tuleviin eurooppapatenttiasiamiehen kokeisiin

Miten huolehdit hyvinvoinnistasi?

Kiipeilen, vaellan koirani kanssa ja käyn salilla. Pidän illalliskutsuja ystävieni kanssa.

Mitä et tiennyt Lisasta?

Olen erittäin kiinnostunut kaikenlaisesta tekstiilitaiteesta ja käsitöistä!

Ajankohtaista

Worklife at Papula-Nevinpat: Lisa Gawriyski

Lue patenttiasiantuntijamme Lisa Gawriyskin ajatuksia patenttiasiamiehen työstä ja mikä siitä tekee kiehtovan!

Worklife at Papula-Nevinpat: Tiina Kostian

IP-lakimiehemme Tiina Kostian kertoo IPR-urastaan ja mikä hänen työssään on parasta tällä hetkellä.

Valvotko tavaramerkkiäsi?

Miten varmistat, että brändisi säilyy vahvana pitkään? Lue vinkit Pauliina Heinen blogista.

Peppina Iivonen läpäisi tavaramerkkiasiamiestutkinnon

Lämpimät onnittelumme Peppina Iivoselle tavaramerkkiasiamiestutkinnon suorittamisesta!