Päivi Rämä

Worklife at Papula-Nevinpat: Päivi Rämä

Yksi työni rikkauksista on se, että minulla on paljon eri työtehtävissä työskenteleviä kollegoita oman tiimini lisäksi.

Millainen työtausta sinulla on?

Työtaustani on opiskeluvuosien aikaisten asiakaspalvelutöiden lisäksi pitkälti IPR-maailmassa Papula-Nevinpatissa. Tulin taloon vuonna 2016 toimistosihteeriksi tietämättä IPR:stä tuon taivaallista. Vuosien saatossa olen saanut mahdollisuuden monipuolisiin tehtäväkuviin. Ennen nykyistä projektipäällikkörooliani työskentelin patenttiassistenttina. Patenttiassistenttina valvoin määräpäiviä, tein raportointia sekä laskutin.

Mitä teet nykyisessä roolissasi ja minkälainen on tyypillinen päiväsi?

Tyypillinen työpäiväni toiminnanohjausjärjestelmämme, TagLingin, projektipäällikkönä sisältää ongelmanratkaisua toiminnanohjausjärjestelmämme käyttäjien sekä ohjelmiston koodaustiimin kanssa – ja etenkin näiden kahden ryhmän kesken. TagLingiä käyttää Papula-Nevinpatissa valtaosa henkilökunnastamme ja uusi järjestelmä tulee myös käyttöön asiakkaillemme uuden extranetimme myötä.

Tehtäviini kuuluu lisäksi uusien järjestelmäominaisuuksien kehittäminen, niiden toteutuksen testaaminen, prosessisuunnittelun tukeminen sekä prosessien yhdistäminen järjestelmään. Tyypillisen työpäivän aikana opastan käyttäjiä, kirjaan ylös palautetta, käännän sen koodaustiimille ymmärrettävään muotoon sekä testaan uutta ohjelmistoversiota. Aika usein päähäni pistän myös Papula-Nevinpatin juhlasuunnittelijan hatun.

Minkälaisten kollegoiden parissa teet töitä?

Yksi työni rikkauksista on se, että minulla on paljon eri työtehtävissä työskenteleviä kollegoita oman tiimini lisäksi. Tiimini tekee työtä, joka koskettaa tai tulee koskettamaan lähes koko Papula-Nevinpatin henkilöstöä. Arvostan suuresti työkavereideni ammattitaitoa ja intoa – heiltä saa aina apua, henkistä kädestä pitämistä ja nauruseuraa kun sille on tarvetta. Meillä on oikeasti hauskaa!

Mikä on parasta työssäsi tällä hetkellä?

Parasta työssäni on, kun saamme uuden järjestelmän avulla ratkaistua jonkin vuosikausia käyttäjiä piinanneen ongelman, ja näin monen työ on taas asteen verran mutkattomampaa!

Mikä on ollut mieleenpainuvinta tähän mennessä urallasi?

Mieleenpainuvin hetki urallani on ollut uuden toiminnanohjausjärjestelmämme käyttöönotto keväällä 2022. Kevään jännitys ja käyttöönoton onnistuminen säilyvät muistoissa varmasti pitkään. Mieltä lämmittää erityisesti myös se, miten sujuvasti tiimityömme sujui silloin ja nyt.

Minkälainen henkilö viihtyisi roolissasi?

Tehtävässäni viihtyy tietoteknisesti noheva, kärsivällinen ja positiivinen kaikkien kaveri. Kokemus ja ymmärrys etenkin patenttiassistentin työnkuvasta on tärkeää.

Tiimi

TagLing-tiimi

Miten pidät ammattitaitoasi yllä?

Pidän ammattitaitoani yllä seuraamalla alan ajankohtaisia uutisia. Seuraavaksi aion perehtyä yhtenäispatenttiin ja tavaramerkkeihin.

Miten huolehdit hyvinvoinnistasi?

Tekemällä itselleni mieluisia asioita kuten lukeminen, lautapelit, ulkoilu (etenkin koirametsässä) ja pyöräily.

Mitä et tiennyt Päivistä

Paatuneimmankin kissaihmisen sydän sulaa, kun saa kaveriksi maailman mahtavimman cockerspanielin!

Päiviä inspiroi

Tieto, että kaikki on mahdollista! Kehitämme toiminnanohjausjärjestelmäämme itse ja näin saamme siihen juuri sellaisia ominaisuuksia kuin haluamme.

 

 

 

Ajankohtaista

Peppina Iivonen läpäisi tavaramerkkiasiamiestutkinnon

Lämpimät onnittelumme Peppina Iivoselle tavaramerkkiasiamiestutkinnon suorittamisesta!

Vahvista kilpailuetuasi IPR-strategialla

Hyvin suunniteltu ja liiketoimintastrategiaan kytketty IPR-strategia tukee tehokkaita ja johdonmukaisia päätöksiä yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi immateriaalioikeuksien avulla. 

Papula-Nevinpat is thrilled to continue its partnership as the IPR partner for ESA BIC Finland

Papula-Nevinpat is pleased to continue as the ESA BIC Finland program's intellectual property rights (IPR) partner.

Tavaramerkin ja toiminimen erot – mitä sinun tulisi tietää?

Lue Peppina Iivosen blogi tavaramerkin ja toiminimen keskeisisitä eroista.